sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Soijapyörykät (n. 3 annosta)

Näiden teossa epäonnistuin. Ohjeessa jota seurasin (löytyy täältä) kehotettiin silppuamaan sipuli ja paprika pieneksi, ja suhtauduin käsitteeseen "pieni" liian suuripiirteisesti, joten pyörykät eivät oikein tahtoneet pysyä koossa. Maultaan ne kuitenkin olivat hyviä, joten ei kannata pelätä näiden kokeilua, mutta silputkaa sipuli ja paprika tosissaan aika pieneksi silpuksi.

Gluteenijauho on ihme tavaraa, siitä saa tehtyä seitania todella helposti ja nopeasti verrattuna tavallisiin vehnäjauhoihin, tässä sen tehtävä on kuitenkin ymmärtääkseni pitää pyörykkäaines koossa. Gluteenijauhoja ei ihan tavallisista kaupoista yleensä löydy, mutta esim. punnitse ja säästästä sitä yleensä löytyy ja muista ekokaupoista. Jos sellaista ei ole lähellä niin niitä voi myös tilata Ekolosta, jossa ne maksaa 2.50 € 250 g pussi (tuollaisesta pussista tulee noin puoli kiloa seitania)
Soijarouhe puolestaan maksaa pari euroa tai vähän päälle, sellainen puolen kilon pussi. Sitä löytyy ihan tavallisista ruokakaupoistakin.


Pyöryköihin tarvitset:

2 dl soijarouhetta
1 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
1/2 tl pippuria
3 rkl ketsuppia (tai tomaattipyrettä, minä käytin mitä kaapista löytyi)
1 pieni sipuli
1 pieni paprika
1/4 dl gluteenijauhoa
1/2 dl vehnäjauhoa
1 rkl öljyä


Toimi näin:

Laita soijarouheen joukkoon vesi, sekä pippuri ja soijakastike, anna soijarouheen turvota.
Pilko sillä välin sipuli ja paprika ihan pienen pieneksi. Älä siis suuripiirteisen pieneksi kuten minä tein. Lisää silppu sitten pyörykkätaikinaan. Lisää sitten ketsuppi, öljy ja jauhot ja sekoita.
Pyörittele sitten kosteilla käsillä massasta pyöryköitä ja paista ne paistinpannulla öljyssä.

3 kommenttia:

  1. jätin sipulit ja paprikan kokonaan pois, ja ihan mahtavaa! Soijapullataikina alle kolmessa minuutissa. Hitsi, tätä kokataan toistekin!

    VastaaPoista
  2. kyhäsin just samalla ohjeella purilaispihvejä. toimii! ens kerralla vaan sipulia ja paprikaa puolet vähemmän niin hipoo täydellisyyttä =)

    VastaaPoista