lauantai 3. tammikuuta 2009

Paistetut soijasuikaleet

Tämä on niin hyvä perusruoka että ihan itkettää miten helppoja nämä on tehdä. Tuntuu että hyvään ruokaan tarvitsi tuhlata enemmänkin aikaa ja rahaa. Soijasuikaleet eivät maksa paljoa, Ekokauppa Ekolossa (kyllä näitä kuitenkin ihan tavallisistakin supermarketeista pitäisi löytyä) moiset maksavat 2,90€ 300 gramman pussi, ja tuollaisesta pussista syö kyllä suurisuinenkin useamman aterian. Kaksi keskivatsaista opiskelijaa on syönyt 250 gramman soijasuikalepussista vähän yli puolet ja suunnilleen kuusi ateriaa siitä on yhteensä tullut. Hinta ei siis päätä huimaa.

Tarvitset siis:
soijasuikaleita, vettä, öljyä ja mausteita omaan makuun (itse käytin soijakastiketta, paprikamaustetta, valkosipulia, mustapippuria, grillimaustetta, chiliä)

Homma toimii näin:

Heitä vettä kattilaan soijasuikalepussin ohjeen mukaan, ja odota että se kiehuu. Kun kuplia näkyy niin heitä soijasuikaleet (keitinveteen voi myös halutessaan heittää kasvisliemikuution, minusta se on vähän tuhlausta, vaikka vähän suolaa sinne saatan laittaakin). Keitä sitten niin kauan kuin pussi käskee, kun suikaleet on pehmennyt niin puristele niistä liika vesi pois. Tähän voi käyttää siivilää ja jotain vapaavalinnaista keittiöasetta.

Aseta sitten paistinpannu liedelle, heitä perään liraus öljyä ja soijasuikaleet. Perään kannattaa heittää saman tien myös soijakastiketta vaikka vähän suurempikin liraus, tämä värjää kivasti suikaleet tummemmiksi. Heitä sitten oman mielen mukaan muitakin mausteita, kannattaa maustaa reilunlaisesti jos olet neitsyt soijamaailmassa, vaikka ei tietenkään suolamyrkytystäkään kannata tavoitella. Kun suikaleet on kivasti ruskettunut niin ne ovat valmiita. Syö vaikka niin että wokkaa vihanneksia ja keitä nuudeleita niiden kaveriksi.

8 kommenttia:

  1. Eikö tossa vai ole muuta kuin noi suikaleet? Eiks sitä kannattais jatkaa jollain. Esim kermaa (tai jotain korviketta jos kerma ei kuulu ruokavalioon) ja hernemaissipaprikaa ja laittaa riisiä lisukkeeksi. Kanasuikaleita olen mainitsemallani tavalla jatkanut, niin miksei toimisi soijasuikaleillakin!

    VastaaPoista
  2. ^ Ei siinä ole muuta kuin soijasuikaleet ja mausteita. Mikä ettei vois tehdä noinkin, miten ehdotit. Musta noi on vaan herkkua tuollaisenaankin niin en jaksa nähdä vaivaa enemmän kuin on tarpeellista ;) Onhan ne toki varmaan vielä ruokasampia jos tekee sun ehdottamalla tavalla. Kokeile!

    VastaaPoista
  3. Kun puhuit tuosta, ettet itse kasvisliemikuutioita harrasta, mieleeni tuli, että kuinka paljon yksi kuutio maustaa tommosta perussatsia arviolta? Mietin vaan, että jos joskus ite testaan tuota, niin pitää keksiä joku korvike soijakastikkeelle, koska Susa ei siitä (jostain ihmeen syystä) tykkää.

    VastaaPoista
  4. ^ Sen takia en just tota kauheasti harrasta, että minusta se ei jätä kauheasti makua niihin soijasuikaleisiin, kun se vesi kuitenkin puristellaan pois niistä eikä se minusta ehdi kunnolla imeytymään niihin suikaleisiin. Ehkä tossa tilanteessa mielummin käyttäisin enemmän muita mausteita kuin luottaisin liemikuutioon.

    Kokeile vaikka laittaa vaikka grillimaustetta reilummin (siinähän on suolaa kans, jos ei "suolaannu" tarpeeks niin mikä ettei vois heittää pelkkää suolaakin vähän joukkoon) ja silppua joukkoon pari valkosipulinkynttä... Ja jos tykkäätte tulisesta niin jotain chilipitoista siihen voi kans hyvin heittää niin tulee makua.
    Soijakastike on vaan siinä mielessä hyvä kun se myös värjää ne suikaleet tummemmiksi niin se näyttää kivommalta. Paprikajauhe värjää kans, muttei yhtä voimakkaasti, mutta toisaalta kyllähän se siinä pannullakin käristyessä vähän väriä saa.

    Kannattaa kokeilla, on toi ainakin halvempaa ruokaa kuin vastaavanlaiset kanajutut. Jos ette tykkää niin voitte pyytää mut syömään ;)

    VastaaPoista
  5. Mutta ei noissa kyllä minusta erityisemmin soijakastike maistu, ainakaan mitenkään hallitsevana (tai sitten olen vain tuhonnut makuaistini?). Että jos Susa ei ole soijakastikkeen suhteen supermaistaja, niin voihan sitä laittaa siihen ihan vähän..? Tai ainakin siinä tapauksessa jos muut mausteet ei "korvaa" sitä kastiketta. Jos sitten Susa ei heitä lautasia ja suikaleita seinille huutaen "PAHAA SOIJAKASTIKETTA MURRR" niin seuraavalla kerralla saattaa uskaltaa laittaa vähän enemmän.

    Samaa noudatan Petriin kun se ei tykkää tomaatista, niin innostun eniten kaikista ruuissa missä on tomaattia... Ei se kyllä vielä ole oppinut tomaatista (ainakaan raakana) erityisemmin tykkäämään, mutta ehkä joskus... Jossain on lukenut että ihminen oppii tykkäämään mauista kun se maistaa sitä tarpeeksi monta kertaa. En kyllä välttämättä enää usko tuota, vaikka sitkeästi vielä yritän.

    VastaaPoista
  6. No kerran isä oli tehny jotain kanaa ja sen kastikkeessa oli rutkasti soijakastiketta niin reaktio oli lopulta kuvatun kaltainen kun isä kertoi mitä siinä oli..............

    VastaaPoista
  7. Voi ei :D Osaan kuvitella.

    Petri taas just nuuhki että "kylläpä tää tomaattimurska tuoksuu hyvältä". Ehkä mun tomaattisiedätyshoito toimii!

    VastaaPoista
  8. Hei kiitti täst! Oli apuu soijaneitsyeelle ;-)

    VastaaPoista