keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Linssimuhennos n.5-6 annosta

Olen todella kiireinen ihminen, joten arvostan nopeasti valmistettua ruokaa. Sohvalla löhöämisen ja tietokoneella röhnöttämisen väliin ei jää paljon vapaata aikaa. Tämä on - hyvin valmistettuna - yksi lempiruuistani. Varsinainen valmistus vie noin puoli tuntia, mutta ainesten pilkkomiseen kannattaa varata kymmenen minuuttia tai vartti, jos sinulla on krooninen taipumus heilua raivokkaasti hyvien biisien soolojen kohdalla. Slayerin Raining Bloodissa saattaa hyvinkin ruveta satamaan verta.

Tarvitset siis veitsen, leikkuualustan, siivilän ja kattilan. Näiden lisäksi ainesosiksi tarvitset:

öljyä
1 sipuli
1 paprika
4 dl punaisia linssejä (löytyy ainakin keskisuurista K-marketeista, Risentan punaista linssiä 500g maksaa 2,39 euroa)
1 tl tomaattimurskaa (Pirkka tomaattimurska 500g noin 70 senttiä, itse käytin vaihtelun vuoksi chilimaustettua versiota, joka oli kymmenen senttiä kalliimpaa)
5-10 dl vettä (oman maun mukaan: pidän itse kiinteämmästä, mutta lopputuloksesta saa myös keitonkaltaista vettä lisäämällä. Muista kuitenkin, että ainesosat imevät vettä, ja sitä myös haihtuu keittäessä. Neuvon aloittamaan ainakin litralla vettä, ja vähennä seuraavalla kerralla pari desiä, jos haluaisit kiinteämpää.)
1 kasvisliemikuutio
+ pari raastettua porkkanaa halutessaan

Pilko jo valmiiksi sipuli ja paprika. Huuhtele myös linssit tässä vaiheessa siivilän kanssa. Olen kuullut, että linssejä kannattaa huuhtoa niin kauan, kunnes vesi ei enää vaahtoa. Minulla harvoin riittää kärsivällisyys tähän. Lorauta kattilan pohjalle noin ruokalusikallinen öljyä, ellei enemmänkin. Kaada sipulit kattilaan ja kuullota muutama minuutti. Lisää paprika, linssit, tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio. Sekoita hetken aikaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet keskenään.

Nyt alkaa ruuanlaiton jännittävin kohta: maustaminen.

Viimeisimpään versioon (tätä kirjoitushetkellä nautittua) käytin
reilu ruokalusikallinen soijakastiketta
reilu ruokalusikallinen currya
2 tl Jeeraa (jotain pimeetä jauhetta blogikumppanini puolelta, vahvasti intialainen mauste)

Mausta tuli sopivan itämainen, ei toisaalta erityisen vahvakaan. Muita mausteita, mitä yleensä olen laittanut, ovat

tabasco/chilijauhe
hipsaus kanelia ja kardemummaa (kuulostaa oudolta, mutta curryn kanssa erinomainen yhdistelmä)
valkosipulia (jauheena tai pilkottuna)
paprikamaustetta

Mausta oman maun mukaan. Jotkut ihmiset pitävät mausteimmasta, jotkut tasaisemmasta. Itse pidän vahvanmakuisista ruuista, mieluiten vahvasti tulisista. Kun lisäät mausteita, maista hieman silloin tällöin, niin tiedät, miltä lopputulos saattaa maistua.

Kun olet löytänyt kulinaristisen tyydytyksesi, anna hautua keskilämmöllä noin 15 minuuttia, jos olet kärsimätön. Jos kuitenkin haluat vielä meditoida shaalisi päällä pohtien, millainen ääni lähtee yhden käden taputuksesta, hauduttamiseen voi käyttää vielä 10 tai 20 minuuttia. Kun mielestäsi ruoka alkaa olla valmista, ota se pois liedeltä ja anna vetäytyä muutaman minuutin. Nauti hyvän musiikin soidessa samalla, kun tuijottelet lumessa taapertavia reppanoita. Anna mielesi sukeltaa Intiaan, tai minne tahansa muualle lämpimään ja vähemmän ankeaan paikkaan.

Olen hyvin innoissani juuri tämänkaltaisesta linssimuhennoksesta. Sen nerokkuus pohjautuu yksinkertaiseen "kaikki ainekset kasaan ja sekoita" -periaatteeseen. Ainesosat itsessään eivät tuota paljon makua, joten kädet ovat vapaat rajattomiin mausteyhdistelmiin. Linssit itsessään ovat terveellisiä sisältäen mm. proteiinia. Aloittelevalle kasvissyöjälle suosittelisin juuri tämänkaltaista helppoa, terveellistä ja kokeilevaa ruuanlaittoa.

1 kommentti:

  1. Löysin bloginne pari päivää sitten ja vaikka tämäkin ohje on niin perus kuin olla voi, nuo nautiskeluohjeet sun muut tekevät tästä ihan älyttömän houkuttelevan! Tykkään ehdottomasti tällaisesta kirjoitustyylistä varsinkin ruokablogissa.

    VastaaPoista