torstai 26. helmikuuta 2009

Tomaattitofu (n. 4 annosta)


Tämä on ehdottomasti minun lempiruokani, ja kyllä, tämäkin ruoka on periaatteessa "sekoita ainekset, anna paistua, nauti" -pohjainen. Tämä ei tosin ole siitä halvimmasta päästä, mutta silti todella muokattava. En ole itse juuri muokannut alkuperäistä ohjetta.

Tätä varten tarvitset

1 pkt maustamatonta tai marinoitua tofua (maustamatonta tofua Vii Voanista Helsingistä 1,5 €/500 g)
1 prk tomaattimurskaa (Eldorado 500 g 0,76 € kirjoitushetkellä)
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna (200 g purkki öljyssä säilöttyjä 2,45 €)
1-2 sipulia silputtuna
pari valkosipulin kynttä silputtuna
1 paprika
öljyä
mustapippuria
paprikajauhetta
soijakastiketta/suolaa,
sekä yrttejä, jos haluaa.

Marinoi tofu haluamassasi marinadissa, mieluiten yön yli. Paista tofukuutiot öljyssä rapeiksi. Kun tofut ovat mielestäsi valmiita, lisää sipuli ja valkosipuli kuullottumaan hetkeksi. Lisää sen jälkeen paprika ja soijakastike/suola, sekoita, ja lisää tomaattimurska, aurinkokuivatut tomaatit, ja mausteet. Anna muhia keskilämmöllä 20-30 minuuttia.

Kannattaa pilkkoa kaikki ainekset ennalta, ennen kuin alat paistelemaan tofuja. Etenkin aurinkokuivatut tomaatit ovat parhaimpia pieniksi paloiksi pilkottuna, ja öljyliemeen säilötyt voivat olla vähän hankalia pilkkoa. Minulta on jo kertaalleen meinannut palaa pohjaan tofut sen takia, kun rupesin pilkkomaan kesken paistamisen aineksia. En ole kovin vikkelä sormistani ainakaan pilkkomisen suhteen.

3 kommenttia:

  1. Ajattelin kokeilla tofua ensimmäistä kertaa elämässäni tällä ohjeella, ja kysyisin tofusuosituksia! Mikä maustettu tofu on hyväksi havaittua tai minkälainen marinadi sopii maustamattomalle? : )

    VastaaPoista
  2. Noista peruskaupasta löytyvistä tofuista minusta se kylmäsavustettu on ehkä paras, joskin ei ehkä tähän ruokaan sopivin mut sillein kun syö ihan vaikka leivänpäällä.
    Mutta kun ostaa maustamatonta (tosiaan tuolta vii voanista sitä kannattaa hamstrata jos on helsinkiin menoa) niin saa tehtyä just sen makuista kuin haluaa (ja siitä saa kylmäsavun makuistakin kun lisää siihen nestesavua ;)), ja siksi se on minusta parasta. Minä tykkään tulisesta, joten laitan marinaadiin yleensä öljyä, soijakastiketta ja lorauksen viinietikkaa ja lisäksi pippuria, chiliä, paprikajauhetta ja valkosipulia. Jos sitten haluaa jotain muunlaista niin voi vaikka jättää soijakastikkeen pois ja laittaa tomaattipyrettä. Yrttisempää saa kun laittaa joukkoon vaikka tuoretta basilikaa ja valkosipulia... Ihan riippuen mistä tykkää ja mitä ruokaa on tekemässä, lempparit löytyy vaan kokeilemalla mut jos arveluttaa niin kaupastahan löytyy myös valmismarinadeja joista on aika turvallista lähteä liikkeelle ;)
    Tsemppiä tofukokeiluihin!

    VastaaPoista
  3. Keittiösakset ovat erittäin kätevät aurinkokuivattujen tomaattien pilkkomiseen ja nopeuttavat montaa muutakin juttua!

    VastaaPoista