tiistai 10. helmikuuta 2009

Maustetut kikherneet


Sainpas hyvän syyn käyttää kaapissa lojuneet kikhernepurkit! En erityisemmin pidä tölkkipavuista tai tölkkikikherneistä, joten niitä ei tavallisesti tule käytettyä. Tässä ohjeessa se tölkkimäisyys ei kuitenkaan haitannut, muuta kuin pienenä hajuna mikä tölkkipavuissa yleensä on, sekin olisi varmasti lähtenyt jos olisi jaksanut huuhtoa vähän huolellisemmin.

Resepti on lainattu suoraan Tamarind Heaven -blogista

Tarvitset:
- 2 tölkkiä kikherneitä (tahi ihan itse keitettyjä)
- 3 rkl oliiviöljyä
- ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- 1 tl chilijauhetta
- 1/8 tl paprikajauhetta

Tarjoiluun ehdotettiin käytettäväksi limettiviipaleita. Minulta ei sellaista löytynyt tähän hätään, mutta hyvin nuo maistuvat ilmankin, vaikka limettiviipaleet kyllä varmaan olisi tuohon kiva lisä.

Toimi näin:
Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Huuhtele ja valuta kikherneet huolellisesti, sekoita sitten kulhossa öljy, pippuri ja suola ja lisää sitten kikherneet. Sekoita hyvin, kunnes kikherneet ovat maustuneet tasaisesti. Levitä kikherneet uunipellille yhteen kerrokseen ja anna olla uunissa noin 15 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes kikherneet alkavat vähän saada väriä. Sekoita chili ja paprikajauhe keskenään
Ota sitten kikherneet uunista ja varista niiden päälle tasaisesti chili-paprikaseos. Paista vielä noin viisi minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti