lauantai 25. huhtikuuta 2009

Karjalanpiirakoita (n. 20)


Karjalasta kajahtaa: Suomessa, tai ainakaan Itä-Suomessa ei taida olla kovin montaa ihmistä jotka eivät ole karjalan-piirakoita syöneet. Ne ovat itselleni suurta herkkua, joten ajattelin niitä sitten tehdä. Karjalanpiirakkataikina on todella helppo tehdä, mutta riisipuuron tekemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Vegaanisille riisipuuron voi tehdä kaura- tai soijamaitoon, mikä ei huhuista huolimatta vaikuta makuun mitenkään. Jotkut ovat tosin sitä mieltä, että puurosta olisi tullut makeampaa.

Taikinan tekoon tarvitaan:
1 tl suolaa
2½ dl ruisjauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 rkl öljyä
täytteeksi riisipuuroa
sinistä keijua

Sekoita kuivat ainekset (suola + jauhot) ja sekoita. Lisää sen jälkeen kylmää vettä ja vaivaa, kunnes taikinasta on tullut sopivan taikinamaista. Lisää tarvittaessa hiukan jauhoja. Öljyä voi myös lisätä hieman. Kun taikina on mielestäsi sopivan tuntuista, jaa taikina kahteenkymmeneen osaan, ja kauli niistä ohuita (siis oikeasti ohuita) soikioita.

Levitä riisipuuroa lätyille ja rypytä. En osaa sanoa mitään hyviä ohjeita kuinka paljon tai kuinka vähän sitä kannattaa levittää: luultavasti sinunkin piirakoista tulee hiukan rumia kirkkoveneitä niin kuin meilläkin. Tekemällä oppii, ja täydellisimmät karjalanpiirakat olen nähnyt vain isoäitini luona, joka sentään rypytti muutaman satatuhatta karjalanpiirakkaa elämänsä aikana. Kunhan vaan levität sen verran vähän, ettei puuro tursua yli äyräittensä, kun rypytät piirakan reunoja.

Sulata vielä nokare rasvaa ja voitele piirakat. Paista piirakat 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne näyttävät syötäviltä. Omat piirakkani olisivat saaneet luultavasti olla vielä muutaman minuutin, kun niistä tuli hiukan kelmeitä, tai sitten en voidellut niitä kunnolla.

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Itse olen kotoisin itäsuomesta ja mummon opissa jo lapsena opetellut karjalan piirakoitten teon, ja yli 15 vuoden kokemuksella voin sanoa että kyllä tulee huomattavasti makeampia piirakoita soijamaitoon. Yleensähän ne "vanhat kunnon" piirakat tehdään punaiseen maitoon ja kastetaan voissa.

    Itse teen omassa kodissani näitä vegaaniversioita, jotka ovat myös tosi hyviä. (Vähän erimakuisia vaan)

    (ps. pistää myös rypytys silmään tuossa kuvassa, itäsuomalaisille tuppaa olemaan sydämen asia nuo piirakat, eikä tuollalailla rypytetty menisi läpi karjalanpiirakkana siellä vaikkei se tietenkään makuun vaikutakkaan ;)

    Kiitos kivasta blogista ja toivottavasti vegaanitkin innostuu kokeilemaan näitä perinteisiä herkkuja!

    - Maria

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitti kommentista!
    Nähtävästi vajaan vuoden asuminen Joensuussa ei tee meistä vielä karjalanpiirakkamestareita ;)
    Tosin minusta oli kuitenkin tärkeintä että noiden tekeminen oli hauskaa, ja maku hyvä. Mutta ehkä tässä vielä voi rypytyksenkin osalta kehittyä :D

    Mietimme myös että onkohan soijamaito se paras kasvismaito noiden tekoon, vai kannattaisko kokeilla kauramaitoa ensi kerralla, jos se ei olisi niin makeaa. Onko sulla kokemusta asiasta?

    VastaaPoista
  3. Mun vanhemmat on kans Itä-Suomesta kotoisin, ja äiti tekeekin tietty maailman parhaimmat karjalanpiirakat :) Kauramaito toimii mun mun mielestä hyvin näiden tekemiseen!

    VastaaPoista
  4. Täytyy ens kerralla tehdä sit kauramaitoon, jos se vähentäisi sitä makeutta!

    VastaaPoista
  5. Tuo kelmeys tulee siitä kasvimaitopuurosta, se ei jostain syystä oikein rusketu (saman pellin maitopuuropiirakat kun ovat olleet ihan erivärisiä..). Ja mieluummin minusta kannattaakin sitten jättää vähän kalpeiksi, liikaa paistaessa niistä voi tulla kuivia.

    VastaaPoista