perjantai 1. lokakuuta 2010

Seitan vehnäjauhoista


Kuvassa valmis seitanpihvi tattikastikkeella.

Seitan on siis vehnägluteenia eli vehnäproteiinia.

Olen seurannut että meidän blogista etsitään eniten ihan perusreseptejä, mitä tehdä soijasuikalaista ja sen sellaista. Siksipä laitankin nyt tällaisen perusreseptin miten tehdä seitania vehnäjauhoista. Seitanin teko vehnäjauhoista on aikaavievää, erityisesti kun vertaa gluteenijauhoista tekoon, mikä ei vie aikaa oikeastaan ollenkaan. Vehnäjauhojen etu on kuitenkin se että ne on kaikkien saatavilla ja halpoja. Negatiivinen puoli on että saadakseen aikaan seitania reilun nyrkin kokoisen pallukan tarvitsee sitä varten 11 dl vehnäjauhoja. Hävikki on suurta sen takia että seitan valmistetaan huuhtomalla vehnäproteiinin joukosta kaikki tärkkelys pois. Hävikki ei ole varmaan menetys terveellyllisistä syistä mutta kyllä opiskelijaa vähän kauhistuttaa huuhtoa ruokaa viemäriin.

Huomaathan että seitanin ideana on nimenomaan tuottaa vehnäproteiinia. Älä siis yritä valmistaa seitania vaikkapa sotkemalla osa vehnä- ja osa ruisjauhoja!

Muistutan kaikkia proteiinin tärkeydestä, ja muistattehan että ette saa päivän proteiineja yksipuolisista lähteestä! Kokeilkaa vaihteeksi vaikka seitania.

Tarvitset:
- 5 dl vettä
- 11 dl vehnäjauhoja
(keitinvettä ja marinadin)

Sotke vehnäjauhot ja vesi keskenään. Vaivaa kunnes saat aikaan kunnon sitkon.




Hukuta sitten taikinapallo kylmään veteen ja anna sen olla siellä koskematta noin 10 minuuttia.





Kaada sitten kylmä vesi pois ja kaada varovasti esimerkiksi kulhon reunaa pitkin kulhoon niin kuumaa vettä kun kätesi sietää. Vaivaa sitten varovasti taikinaa, vaikkapa niin että siirrät hellästi taikinaa pallon reunoilta keskelle. Jos taikinapallo alkaa hajoamaan se tarkoittaa että olet käsitellyt taikinaa liian rajusti.
Kaada vesi pois kun vesi kulhossa alkaa muistuttamaan väriltään maitoa. Väri veteen tulee tärkkelyksestä, suosittelen siis kaatamaan nesteen vessanpönttöön ettei viemäri tukkeudu.

Kaada sitten kulhoon taas varovasti kylmää vettä ja vaivaa taas varovasti siirtämällä taikinaa reunoilta keskelle. Kun vesi on tarpeeksi valkoista kaada vesi taas pois ja tilalle taas kuumaa vettä.





Jatka tätä kunnes valkoista tärkkelystä ei enää juurikaan jää veteen vaan vesi säilyy kirkkaana. Kylmä-kuuma vaivausta tekemällä taikina hiljalleen kutistuu ja kestää kovempaa käsittelyä. Valmistumista kohti seitan muuttuu jatkuvasti enemmän suonikkaaksi ja kimmoisaksi. Prosessiin vei minulta noin 20 minuuttia sen jälkeen kun olin antanut taikinan aluksi levätä 10 minuuttia.




Kun tärkkelystä ei enää irtoa laita isohkoon kattilaan vettä kuumenemaan ja halutessasi mausta vesi esim. suolalla.
Veden kuumentuessa voit pilkkoa/nuijia/muotoilla seitanin haluamasi kaltaisiksi siivuiksi. Halutessasi voit vain jakaa köntin muutamaan palloon ja vasta keittämisen jälkeen siivuttaa ne. Keittäessä seitanit turpoaa, joten jos päätät muotoilla seitanit ennen keittämistä varaudu turpoamiseen.

Keitä seitaneita noin parikymmentä minuuttia, tai vähintäänkin niin kauan kunnes seitanit pulpahtavat veden pinnalle.
Sitten voit marinoida ne haluamallasi tavalla, ja paistaa pannulla.

3 kommenttia:

  1. Tuollanen saatanan vääntäminen on suoraan helvetistä, pari kertaa olen onnistunut ja kun kolmannella kerralla koko pallo mureni ihan täysin päätin että teen enää vain gluteiinista. Tulee paljon parempaa muutenkin.

    VastaaPoista
  2. Oon samaa mieltä. Mä en ole ikinä feilannut vehnäjauhoseitania (luulen et avainsana on taikinapallon tarpeeks hellä käsittely), mut se on kyl aivan liian vaivalloista että sitä tykkäisin tehdä. Kyl gluteenijauhot on kova juttu.

    VastaaPoista
  3. Parasta seitania vehnäjauhoista oon saanut keittämällä sen marinaadissa. Soijakastike, garammasala, valkosipuli jne. Tämän jälkeen säilöin seitanin marinaadissa lasipurkkeihin keittämällä putkkeja sisältöineen kymmenisen minuuttia vedessä. Muutaman viikon kuluttua maut olivat imeytyneet ja synttäriruoka aivan mainio. Mielestäni gluteiinijauhoista ei saa yhtä mukavaa rakennetta seitaniin.

    VastaaPoista