sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Makaroonilaatikko (n. 4 annosta)


Makaronilaatikko kuuluu varmasti kivoimpiin perusruokiin, mikä on kohtalaisen vaivaton tehdä ja maistuu aina. Teen monesti aika ison erän makaronilaatikkoa ja pakastan siitä osan, jolloin pakastimessa on jotain ruokaa niihin hetkiin kun ei vaan huvita tehdä mitään. Makaronilaatikkoon periaatteessa ei tarvitsisi muuta kuin makaroneja, soijarouhetta ja ehkä vähän sipulia, mutta on kuitenkin monta tapaa saada siihen enemmän makua ja vaihtelua.

Soijakerma maksaa meidän lähikaupassa 1,29 €, muuta ihmeellistä ainesta tähän ei taida tullakaan (oluthiivahiutaleiden hinta löytyy edellisestä reseptistä).

Tarvitset:
2 dl (tummaa) soijarouhetta
3,0 dl vettä
kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa (esimerkiksi nämä voi ihan hyvin jättää pois)
4 dl makaroneja
loraus soijakastiketta
mustapippuria
soijakermaa
oluthiivahiutaleita (voi jättää pois)

Rasvaa voiteluun (tai leivinpaperi)

Toimi näin:
Murenna soijarouheen sekaan kasvisliemikuutio ja kaada päälle lämmintä vettä, anna soijarouheen turvota.
Laita makaroonit kiehumaan.
Silppua sipuli ja valkosipuli, raasta porkkana. Paista ne sitten pannulla kullanruskeiksi. Lisää sitten sipulien ja porkkanaraasteen joukkoon turvotettu soijarouhe, soijakastike ja mustapippuri.
Voitele tällä välin vuoka, tai vaihtoehtoisesti leikkaa siihen sopiva pala leivinpaperia. Levitä puolet kypsistä makaroneista vuoan pohjalle, sitten soijarouhe-sipulisekoitus ja päällimmäiseksi loput makaronit. Kaada päälle soijakerma ja ripottele viimeiseksi oluthiivahiutaleita.

Paista 175 asteessa noin tunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti