Ruokablogin kirjoittajina oltiin tänne tullessamme tietysti kuola suupielestä valuen ja sormet näppäimistöllä kuumotellen odottamassa mitä ihania makunautintoja tulemme kohtaamaan. Tai no nyt vähän saatoin liioitella, mutta kuitenkin jännäilimme mitä kaikkia kasvisruokia maasta löytyy, onhan täällä sentään iso osa kansasta suurimman osan elämästään kasvissyöjiä.
Noh. Tästä siis päädyimme tilanteeseen että ensin hengailimme muutaman päivän Thamelissa guesthousissa, jolloin söimme sitä mitä maksoimme, ja elämyshaluisina (tai sitten ihan vaan piheinä/säästäväisinä/sniiduilevina) ihmisinä halusimme tietty syödä pienissä paikoissa jotka sijaitsevat hämärillä sivukujilla ja paljastuu joko ykkösluokan elämykseksi (kuten iso kasvismomoannos jotka söin kuudellakymmenellä sentillä jonkin sortin kiinalaisessa) tai sitten "no olishan se pitänyt arvata, kun se oli niin halpa paikka" pettymyksissä. Pääosin kuitenkin pitäydyttiin niissä halpaakin halvemmissa paikoissa koska kalliit ravintolat on täynnä voileipiä, pitsoja ja pasta-annoksia ja niissä ruoka ei muutenkaan ollut niin hyvää.
(Kuvassa Kaisla syömässä kasviscurrya naan-leivällä ja inkiväärimehulla organic cafeessa, oli muuten tulista mehua!)
Täällä orientoitumisleirillä taas ruokaelämykset ovat olleen vieläkin... hmm... erikoisemmat. Ensimmäinen ateria mitä täällä söimme pasta-annos. Sitten olemme syöneet mm. hampurilaisia, ranskalaisia, kevätrullia, perunakuutioita ja riisipuuroa. Vain muutaman kerran olemme syöneet riisiä ja linssikastiketta. Aamiaiseksikin ollaan syöty lettuja, pikakahvia ja valkoista paahtoleipää! Ainut iso ero ollaan huomattu kotoisiin asioihin on että kaikkeen mahdolliseen laitetaan mahdollisimman paljon sokeria. Paikalliseen chiyaan eli teehen tämä "neljä mitallista sokeria ja kaksi mitallista teetä" tapa oltiinkin jo omaksuttu, mutta että kahvikin maistuu vain sokerilta ja hedelmäsalaattiin täytyy laittaa sokeria, niin alkaa jo kuulostaa että hammaspeikoilla on aikamoiset bileet.
No me oltiin tietenkin eniten hämmentyneitä tällaisesta hampurilaisravinnosta, mutta ei sanottu tai kysytty mitään koska ei haluttu olla loukkaavia. Myöhemmin sitten selvisi että koska tulemme todennäköisesti syömään joka ikinen päivä orpokodeilla riisiä ja linssimuhennosta, niin meitä ei ole haluttu liikaa ennalta kyllästyttää näillä aineksilla.
Kuitenkin se mitä olen täällä syönyt paikallista (tai osin tiibetiläistä kuten momot ymmärtääkseni on ja osin tietysti intialaista) ruokaa on ollut hurmaavaa. On ihana kun ravintolassa liharuuat on usein eristetty omaan pieneen laatikkoonsa ja kaikki muu on kasvista. Ihanaa on myös se että täällä orientaatioleirillä kaikki on kasvisruokaa, jopa hampurilaiset. Jos lihaa on tarjolla se on ollut erillisessä kipossa josta sitä voi lisätä omaan ruokaansa. Kasvissyöjiä meidän kymmenenhengen vapaaehtoisporukasta on ymmärtääkseni neljä, mutta kaikki täällä tuntuvat joka kerta valitsevan kasvisruuan, joten vaikka lihaa olisi tarjolla niin se ei usein mene kaupaksi.
Toinen huomio ruuissa on se että olin odottanut syöväni täällä paljon tulisempaa ruokaa! Ruoka on monesti ihan mukavasti maustettua, mutta vain kerran on tullut se ihana fiilis mikä tulee kun syö oikein tulista ruokaa ja nenä aukaisee hanansa ja silmät vuotavat.
Olen myös lukenut ja kuullut että nepalilaiset eivät syö vasemmalla kädellä, sillä se on likainen (vessakäsi), eivät jaa ruokaansa (siis pyöritä ruokalautasiaan pöytäseurueessa maistellen) koska se (rituaalisesti) saastuttaa ruuan ym. Mutta nämä eivät ole kyllä näkyneet ainakaan toistaiseksi näkemissämme ruokailuympäristöissä. Monet paikalliset näyttävät tyytyväisenä käyttävän vasenta kättään ruokailussa apuna. Lisäksi kun kiersimme yhtenä päivänä temppeleitä vapaaehtoisporukankanssa ja menimme paikallisen kielenopettajamme johdolla ravintolaan tämä itsekin kysyi haluaisiko joku maistaa hänen momojaan ja tarjosi chilikastikkeensa saksalaiselle vapaaehtoiselle. Ilmeisesti siis nämä tavat eivät ole kovin tulenarkoja ainakaan ihan pääkaupunkialueella. Saa nähdä mikä meininki on ensi viikon kylävierailulla Lamatarissa.
