sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Perus piirakkapohja


Tein piirakan sairaalle Petrille. Ohje on muuten hyvin samankaltainen kuin täällä aiemmin nähty rahkamainen marjapiirakka, mutta tämä pohja on vielä himpun verran nopeampi tehdä. Pohjaan tarvitaan vain kolmea raaka-ainetta, joten tästä helpommaksi ei enää taida voida mennä! Pohjan ohje ei kuitenkaan ole omakeksimäni, se löytyi jostain, mutta en muistanut ottaa lähdettä ylös. Tätä sitten pidetään uunissa aikamoinen tovi, joten ihan nopeasti ei tästäkään siis selviä, vaikka aineksia vähän tuleekin.
Itse en kyllä kauheasti pidä tästä pohjasta siitä syystä että mielestäni sitä on ärsyttävää yrittää levittää tasaisesti vuoan pohjaan. Luulen kyllä että tähän vaikuttaa Nepalissa vietetty aika, kun ei sinä aikana mitään paistinpannulla paistettavaa vehnäjauho-vesi leipää ihmeellisempää tullut leivottua. Kuitenkin, tässä resepti.

Pohjaan tarvitset:
- 100 grammaa margariinia
- 0,5 dl sokeria
- 2,5 dl vehnäjauhoja

Täytteeseen esimerkiksi:
- 2,5 dl raparpereja (olin valmiiksi keittänyt nämä säilyvyyden parantamiseksi, ja lisännyt samalla sokeria ja hitusen kanelia - menee kuitenkin varmasti raakanakin, lisää sitten vain enemmän sokeria)
- 2,5 dl soijajogurttia
- pieni kourallinen (n. desi) mustikoita
+ sokeria

Vaivaa taikina huolella ja levitä vuokaan. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Tällä välin sotke raparperit ja soijajogurtti keskenään, lisää maun mukaan sokeria. Mustikat kannattaa lisätä jäisinä vasta vähän ennen uuniin laittoa.
Ota pohja uunista ja lisää jogurttiseos, halutessasi sirota päälle hieman kanelia koristeeksi.
Paista uunissa vielä n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla sillä päällys jähmettyy vasta jäähdyttyään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti