torstai 21. lokakuuta 2010

Seitankinkku


Joulu lähestyy! On siis aika kaivaa kirveet esiin ja lahdata miljoonia possuja joulupöydän pääesintyyjäksi. Tai sitten tehdä ekoteko ja tehdä maukas seitankinkku.

Mielestämme parhaimmillaan tämä kinkku on yön yli levänneenä leivän päällä sinapin kera.

Tämä mötkylä tehdään pääasiassa gluteenijauhoista, ja myötäilee Chocochilin Vegaanin joulukinkku -reseptiä. Kinkusta ei tule ihan valtavan suurta, joten isommalle porukalle näitä kannattaa paistaa useampi.

Itse taikinaan tarvitsee

4 dl gluteenijauhoja
1 dl gramjauhoja
1 dl soijajauhoja
1 rlk kasvisliemijauhetta (me jauhoimme yhden kasvisliemikuution huhmareessa)

Mausteeksi jauhojen sekaan laitoimme mm. valkopippuria, valkosipulia ja paprikajauhetta. Vinkki! Jos jostain syystä sinulla on ylimääräisiä paprikoita, ne kannattaa kuivata pilkkomalla ne paloiksi ja pitämällä uunissa pienellä lämmöllä. Näin paprikat voi käyttää sellaisenaan tai jauhaa, jolloin niihin tulee jännä savuinen aromi.

Kun kuivat ainekset ovat sekoitetut, sekoita keskenään kosteat ainekset:

2,5 dl vettä
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl oliiviöljyä

ja sekoita ne sitten kuiviin aineksiin.

Vaivaa muutama minuutti ja tee paistin muotoinen mötkylä. Tee marinadi (oliiviöljyä, soijakastiketta, omenaviinietikkaa, vettä ja tomaattipyrettä) ja anna marinoitua pari tuntia, mielellään yön yli. Marinoinnin jälkeen kääri paisti folioon ja paista 1,5 tuntia 175 asteessa. Paisti kannattaa kääriä aika tiukaksi paketiksi, ettei siitä pääse karkaamaan liiaksi kosteutta. Meidän kinkkumme ovat olleet vähän kuivahkoja.

Jotkut ainekset, kuten reseptissä mainitut jauhot, voivat olla aloittelijalle tuntemattomia. Ainakaan gluteenijauhoja tai gramjauhoja ei ole tullut marketissa törmättyä, joten on käännyttävä erikoiskauppojen puoleen. Punnitse ja Säästä on ketju, josta löytyy kaikenlaisia erikoisruokatuotteita, mutta se löytyy vain muutamista suurista kaupungeista. Ekolo on myymälä (Jyväskylässä) ja nettikauppa, josta voi tilata kotiin erilaisia erikoistuotteita jauhoista, siemenistä ja kosmetiikkatuotteista lähtien. Ekolossa gluteenijauhot maksavat 2,4 €/250 grammaa - valmista seitania tällä määrällä saat noin puoli kiloa! Puolikiloa gramjauhoja taas maksaa 6,2 €, mutta ne ovatkin aika riittoisia.
Tietämättömille tiedoksi vielä että gluteeni on vehnäproteiinia. Gramjauhot taas tarkoittaa samaa kuin kikhernejauhot. Ja ei, et voi korvata näitä aineksia muilla jauhoilla, mutta seitania voit tehdä myös tavallisista vehnäjauhoista huuhtomalla niistä pois kaiken tärkkelyksen - siitä meillä olikin ohje jo aiemmin.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset hyvästä postauksesta! Minäkin valmistin eilen ensimmäistä kertaa seitania (kebabia) ja pian alkaa "joulukinkun" harjoittelu :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tykkää!
    Seitankinkun harjoittelu kannattaakin aloittaa ajoissa, koska ainakin meillä makunystyrät sanoo että marinadia pitää vielä hioa. Sitä paitsi on aina yhtä kivaa kun on jotain proteiinipitoista valmiina laitettavaksi leivän päälle!

    VastaaPoista